Kolmannen odotus.

Puolitoistavuotta sitten, näihin samoihin aikoihin, pohdin täällä sitä, millaista toisen lapsen odotus on verrattuna esikoisen odotusaikaan. Aika erilainen oli jo tilanne toisen kohdalla, kuin ensimmäisellä kerralla.
Halusinkin nyt verrata millaiselta tuntuu tässävaiheessa perheen kolmannen odotusaika.

Siinä missä tuntui, että uutinen toisesta lapsesta ei yllätä enää juuri ketään, uutinen kolmannen tulosta sitten taas yllätti. Ensimmäisen lapsen jälkeen ihmiset aika luonnostaan osaavat odottaa ja jopa kysellä toisen lapsen perään, toista lasta odotetaan vähän kuin ensimmäisen kylkiäisenä. Kuitenkaan kolmatta ei kaikki välttämättä automaattisesti odota - ainakaan kovin tiiviillä tahdilla, jos ylipäätään. Sainkin kuulla monet yllättyneet utelut siitä, että oliko tämä lapsi meidän toiveissa, myös iloisilla onnittelijoillakin oli äänessään helposti kysyvä, tunnusteleva kaiku.
Saahan sitä tietysti kysellä, mutta ihmetytti mistä johtuu olettamus siitä, että emme olisi tätä kolmatta perheeseemme toivoneet. Itselleni kun on etenkin seitsenhenkisestä perheestä tulevana hyvinkin luonnollinen ja ihana ajatus, että perheessä on useampiakin lapsia, eikä käynyt mielessäkään että se mikä ylittää kahden olisi kenestäkään erikoista, millääntavoin erilaista tai ajatuksia herättävää.
Tämä muiden, jopa ihan vieraidenkin suhtautuminen asiaan on ollut siis aika isona erona aiempiin odotuksiin, sillä ihanien kanssailoitsijoiden seassa osa uutistenkuulijoista ei ole tälläkertaa edes onnitellut tai asiaan sen kummemmin reagoinut. Onnitteluiden joukossa tulikin myös niitä väkisin väännettyjä hymyjä ja onnitteluiksi ehkä tulkittavia mutinoitakin. Ihan uutta ja hämmentävää!
Tietysti se tuntui odottavana äitinä itsestäni kurjalta, vaikka jollain lailla käsitänkin, että uutisen ihanuudesta ei tälläkertaa ollakaan välttämättä ihan samaa mieltä.
Tämä oli ehdottomasti uutta aiempiin vauvauutisiin verrattuna, jotka ovat saaneet kanssaeläjissä ehdottomasti laajalti enemmän vilpitöntä innostusta, myötäonnea ja iloa aikaan!

Yllättävintä siis onkin ollut se, miten tätä kolmatta lastaan on osaittain saanut olla ikäänkuin vähän puolustelemassa ja miten erilaiselta kolmannen lapsen asema tuntuu tässäkohtaa esikoiseen ja vielä keskimmäiseenkin nähden. He ovat olleet kaikkien puolesta iloinen asia. Esikoista odottaessa uutinen oli odotettu ja sai vilpittömän ihanan vastaanoton, oli lahjoja, hössötystä ja innostusta koko odotusajan ympärillä puhumattakaan siitä ainutlaatuisesta huomion määrästä mitä hän sai synnyttyään osakseen. Aivan ihana tuo esikoisen asema siinä mielessä.
 Toisen kohdalla oli kyllä pitkälti samoin, vaikka tietenkään hössötystä ei enää ollut niin paljoa kuin ensimmäisellä kerralla. Kaikki ei ollut enää uutta eikä samallalailla jännittävää toisen kohdalla myöskään itsestänikään. Kuitenkin tuntui, että toisen lapsen saaminen on yleisestiottaen ihan luonnollista ja siten siihen suhtaudutaankin, mutta tässä odotuksessa on saanut kohdata myös sen asian, että on monenlaisia ajatuksia siitä minkä kokoinen perheen pitäisi olla.
Tämä tuntuu itsestäni vähän hassulta, sillä itse mietin ylipäätään, onko tällaisissa asioissa mitään oikeaa tapaa muutakuin se oma?
Kaksi lasta on ilmeisesti ihan luonnollinen asia, mutta kolmas jo ehkä vähän jakaakin niitä ajatuksia. Ihan kuin se mikä ylittää kahden, olisi ylimääräistä.
Tässä tietysti jo oma elämäntie alkaa erottua valtavirrasta, tiedostan että 1.8 lapsiluvun Suomessa kuulumme varsinkin nuorena perheenä kohta marginaaliin.
Viisihenkistä perhettä varten eivät ole enää ne kaksilapsisen perheen perhealennukset eikä lomamatkapaketitkaan. Hotelliinkin tarvitaan lisävuode - moni asia on mitoitettu kahdelle lapselle.
Välillä mietin, että miten onkaan useamman lapsen kohdalla? Tai entä perheet joihin kuuluu vaikka yksi vanhempi ja yksi lapsi?

Mutta meille kuitenkin tämäkin lapsi on ollut erittäin toivottu ja jo etukäteen rakastettu.

Olemme alusta asti nähneet itsemme ainakin kolmen lapsen vanhempina ja haaveilleet sillätavalla isosta perheestä, jos vain niin suodaan, vaikka väsyneimpinä ja riittämättömimpinä hetkinä, etenkin toisen lapsen synnyttyä jo ajattelin ja melkein vannoinkin, ettei koskaa enää. Ainakaan pitkään aikaan. Kipuilin, että onko minusta sittenkään kolmen lapsen äidiksi, vaikka kuopusta odottaessani ajattelin aina odottavani keskimmäistä.

Hyvin pian kuitenkin elämän seestyessä ja normalisoituessa omiin arkisiin uomiinsa näimmekin taas perheessämme muitakin jäseniä ja ajatuskin lastenvaatteiden pistämisestä eteenpäin tässäkohtaa tuntui väärältä. Tästä puuttuu jotain todella oleellista!
..Toki samaa riittämättömyyttä tunnen ajoittain edelleekin ja välillä itsekin ajattelen monien muiden mukana, että tässä ollaan aikamoisia hurjapäitä, sillä aikamoinen vaippakarnevaali ja hulabaloo meillä on edessämme etenkin vauvavuotena. Kyllä todella olemme tietoisia siitä hinnasta, minkä tämä omissa yöunissa, sekä omanajanvähyydessä ottaa, mutta siitä huolimatta koen että tämä antaa tilalle jotain aivan korvaamatonta ja antaa moninkertaisena takaisen sen hinnan minkä siitä maksaa.
Sillätavalla koenkin, etteivät nämä asiat sitten toisaalta ole edes verrattavissa toisiinsa. Eikä niitä edes punnita samassa puntarissa.

Toinen kysymys jonka oikeastaan lähes kaikki esittävät on arvatenkin lapsen sukupuolesta. Tässä odotuksessa on hieman huomattavissa oletus, että nyt toivotaan sitä tyttöä kahden pojan jälkeen.

"Josko nyt sitten saisitte vihdoin sen tytön.."

Mutta meille on tervetullut niin pieni poika, kuin tyttökin, emmekä itse halua antaa asialle sen suurempaa painoarvoa ja fiilistelemmekin enemmän sitä kuka meille on tulossa, emme niinkään että kumpi meille on tulossa. Mutta tietysti myös jännitämme sitäkin, että saadaanko tälläkertaa hienohelma taloon vai onko mies valta kohta lopullisesti aivan lyömätön.

 

Muutoin tämä kolmas odotus ei toisen odotuksesta tässävaiheessa vielä juuri ole eronnut.

Kameran rulla ei ole täynnä masukuvia, enkä ole aina ihan kärryillä tarkoista raskausviikoistakaan tai masuvauvan kehityksen tapahtumista. Tämä ei ole uutta, vaikka jännää ja ainutkertaista edelleen onkin. En ole myöskään vielä alkanut hössöttämään, vaikka odottelenkin että milloinhan se kunnon pesänrakenusvietti alkaa taas puhjeta. Eiköhän se ole taas edessä, mitä enemmän niitä pikkuvarpaita ja sitä pientä ihmistä ajattelee.. Meillä kuitenkin on jo sillätavalla kaikki valmiina ja säästettynä vauvaa varten, joten hankintojen puolesta tässä raskaudessa ei toisaalta höpsähtämään edes pääsekään.

Tuntuu myös että olen myös jokaisen odotuksen myötä ollut asteen lunkimpi ja seesteisempi, ja sitä myöten ehkä nauttinut tästä raskaudessa tähänmennessä eniten, vaikka en oman mahani ympärillä ajatuksissani ehdi kauheasti olemaankaan. Täyden huomion vievät kyllä nämä pojat, ja joskus vähän haikailenkin sitä aikaa, kun odotti esikoista ja sai olla ihan kaksin kasvavan mahansa kanssa. Toisaalta nyt tuntuu että aika kuluu huimasti nopeampaa, kun ajatukset eivät pyöri kirjaimellisesti niin paljoa oman navan ympärillä.

Ainoa mikä kyllä jännittää, on tuleva muutos siis siltä osin, että millainen ero siinä on kun lapsia onkin kolme. 

Siitä emme tiedä vielä mitään.

Kuvittelisin kuitenkin ettei muutos ole ihan niin huima kuin yhdestä kahteen, joka mullisti jokaisen perheenjäsenen elämän ja keikautti perheen dynamiikan ihan uuteen uskoon.
Voi tosin olla että kohta olen täällä syömässä sanani.

Mutta ainakaan itse vauvavuosi ja muutos omaan äitiyteen ei tälläkertaa mietitytä, sillä luulen että kolmen lapsen vanhempana sitä on suhteellisen paljon samanlaisten asioiden äärellä, kuin tähänkin saakka. Iso muutos oli kasvaa yhden lapsen äidistä kahdenlapsen vanhemmuuteen.

Avoimin mielin jään odottamaan tulevaa ja olen valmis huomaamaan että muutos kolmeen olikin iso. Siihen kuitenkaan ei voi varmaan varautua sen suuremmin - on vaan mentävä virran mukana.

Raskaudenkulku ja synnytys ei myöskään liiemmin tässäkohtaa pohdituta. Takana on kaksi huiman erilaista raskautta, synnytystä ja vauvavuotta, joten niiden kokemusten pohjalta osaa suhtautua tulevaan avoimin mielin - asiat voivat mennä ihan miten tahansa.
Toisen odotuksen kohdalla jännitti ensimmäisellä kerralla kohdalle osuneiden vastoinkäymistien toistuminen, mutta nyt en osaa murehtia etukäteen. Tulevaisuus voi tuoda tullesaan mitä tahansa.
Toki toivon sydämeni pohjasta että kaikki saisi mennä oikein hyvin, etenkin kun menossa on jo mukana kaksi pientä lasta. Käsipuolessa keikkuva koliikkivauva ajatuksena kuulostaisi kieltämättä turhan hurjalta. Mutta luottavaisin mielin olemme ja siihen on auttanut myös hurjasti, että olemme voineet etukäteen suunnitella tulevan niin, että pystymme jakamaan alussa pitkään voimavaramme ja vastuun kahden aikuisen voimin. Yhdessä me selvitään!

Erilaiselta tämä kolmannen odotus on siis tuntunut edellisiin verrattuna. Jokainen kerta taitaa olla jollaintapaa erilainen. Paljon on samaa mitä viimeksikin, mutta sitten on myös jotain uutta.
Toivon että tämäkin uusi pieni ihminen saisi kokea olevansa iloittu, toivottu ja rakastettu. Jo odotusaikana kuin synnyttyäänkin. Juhlittu siinä missä kaksi isoveljeänsäkin. Että hän saisi kokea olonsa lämpimästi tervetulleeksi tähän maailmaan! Ettei tämä kolmannen lapsen odotuksen outo varjopuoli enää heijastuisi ainakaan siinä kohtaa, kun nyytti on nostettu äidin käsivarsille ja elämänmittainen seikkailu alkaa, vaan viimeistään sitten olisi niitä rakastavia ja innokkaita ihmisiä ympärillä yllinkyllin hössöttämässä ja jakamassa iloa tästä uudesta persoonasta ja hänen kasvustaan.
Toki äidin ja isän lisäksi.
Me odotamme sinua jo innolla perheeseemme <3