Meidän syysarki on hyvässä vauhdissa ja se on lähtenyt liikkeelle oikein mukavasti. Nyt on ihan eri fiilis kuin kesällä, suorastaaan olen innoissani kaikesta uudesta mitä alkanut syksy on tuonut tullessaan. On kerhoja, tekemistä, auto ja ennenkaikkea itsellä jaksamista ja iloa taas paljon enemmän. Nyt on ollut aikaa vähän niille omillekin jutuille, sekä ystäville, mikä on ollut enemmän kuin virkistävää tämän muutaman kuukauden kuplan jälkeen.
Tuntuu että ollaan taas suunnilleen elävienkirjoissa!
Aikamoisessa huurussa todellakin menivät nämä ensimmäiset kuukaudet, mutta vihdoin oma jaksaminen on balanssissa arjen haastavuuden kanssa. Näin on hyvä. Ja vilpittömästi voin sanoa että nautin juuri tästä hetkestä todella paljon, kesän pahimmat väsymykset on karistettu harteilta ja nyt painetaan ihan uudella taajuudella. Päällimäisinä ajatuksina kertakaikkinen ilo olla äiti näillä kahdelle rakkaalle pojalle ja mikä kiitollisuus että saan elää juuri nyt omaa unelmaani todeksi omasta perheestä. Ihanaa kun jaksan taas nauttia täysin siemauksin tästä elämänvaiheesta. Iisak on mitä hellyyttävin pikkuveikka kaikessa tyytyväisyydessään ja aurinkoisuudessaan. Eevert puolestaan on todella mainiossa iässä kaikesta räiskähtelevästä uhmasta huolimatta. Hän oppii niin paljon jatkuvasti uusia asioita, hauskuuttaa jutuillaan niin että se huikea persoona pääsee kokoajan enemmän esille. Olemme niin paljon lähiaikoina fiilistelleet ihan sitä, että kuinka maukas tyyppi tuo meidän pikku E onkaan! Kertakaikkiaan mikä persoonallisuus kaikessa tomerassa temperamentissaan, vauhdissaan ja iloisessa kujeilevassa elämänmaussaan. Ja vaikka niitä uhmatilanteita tulee niin, että päivistä löytyy kyllä 'ne hetkensä', niin kaikesta huolimatta itsellä on kuitenkin se tunne että homma on ihan mukavasti hanskassa, jotenkin ne tilanteet menevät nyt paremmin tässä kaiken sivussa. Kesällä kun oli vähän oman jaksamisen takia hienoista hakemista miten päin tässä parivuotiaan pikkupomon kanssa kuuluukaan olla. Mutta nyt, nautin ja iloitsen meidän päivistä. Meillä on ollut viimeaikoina niin hyvä buuki ja kivaa yhdessä. Kertakaikkiaan tuosta pikku miehenalustakin alkaa olla jo äidille seuraa. Hetkeksi väsymyksen alle hieman tukahtunut kotiäitiyden ilokin on palannut moninkertaisena takaisin ja voin vain huokaista kiitollisena, että me selvisimme pahimmasta ja kaikki hyvin ja aina vaan helpottamaan päin kun lapset kasvavat eikä meiltä vanhemmilta vaadita ihan niin paljoa. Enää ei toivottavasti tarvitse tiristää omista voimista ihan viimestä pisaraa myöten. Ehkä sitä on itse myös vähän kasvanut tähän kahden lapsen vanhemmuuteen ja ihan kuin se uhmakin olisi vähän helpottanut, tai sitten tähän on vähintään tottunut. Iisak kokoajan kasvaa myös ja sillätavallakin helpottaa hiljalleen. Tässähän tämä menee. Elämämme on härdelliä, mutta meillä on hyvä olla tässä härdellimme keskellä.
Näin syksyn tulon myötä on tuntunut että itselläni on virtaa ja inspiraatiota vaikka ja mihin. Olen tässä muutaman viikon puhkunut intoa ja ollaan puuhailtu päivisin monenmoista. Ja kun ollaan päästy tähän päivisin puuhailemisen makuun, niin on löytynyt uutta tarmoa puistoretkille, kerhoille ja kyläilyille. Ollaan varmaan tehty nyt kaikenlaista koko huuruisen kesän edestä, kovin montaa rehellistä kotipäivää ei näihin viikkoihin ole nimittäin mahtunut ja koen että on ollut helpompaa olla paljon menossa. Viikko hujahtaa siten paljon nopeampaa ja jotenkin kivuttomammin.
Kerran viikossa käydään lasten kanssa muskarissa. Aluksi olin kiikunkaakun että pidetäänkö muskaripaikkaa, koska hieman puskista tuli mukana kulkevan vauvan osallistumismaksu. Olin ihan äimäntyneenä siitä että miten kolmikuiselta vauvalta voi velottaa osallistumisesta täyden hinnan, mutta olen kuitenkin tyytyväinen että jatkettiin siitä huolimatta, sillä kummatkin pojat nauttivat muskariaamusta ihan hirveästi. Eevert on mitä innokkain muskarilainen ja tämä harrastus oli kyllä ihan nappijuttu hänelle. Myös Iisak osaa näköjään ymmärtää tämän kivan päälle ja hihkuu innosta musiikin mukana omaa marakassia helistellen.
Eevert myös aloitti omassa kerhossa syksyn alussa. Koitin hetken mielijohteesta onneani ja hain hetken mielijohteesta hänelle loppukesästä kerhopaikkaa ja yllättäen sainkin puhelun eräänä päivänä, että juuri olisi tyhjä paikka seuraavana aamuna alkavassa kerhoryhmässä ja niin veimme pienen kerhopojan seuraavana aamuna läheiselle päiväkodille. Vaikka emme olleet ehtineet valmistella häntä uuteen asiaan, jäi hän oikein iloisesti muiden lasten kanssa ulos leikkimään. Kerho on ollutkin oikein hitti juttu, jonne Eevert mielellään lähtee leikkimään ja puuhastelemaan muiden ikäistensä lasten kanssa. Itselleni tämä tuo myös kaivattuakin helpotusta kerran viikossa yhteen aamupäivään, jolloin saan vähän omaa aikaa vauvan kanssa.
Käymme myös viikoittain läheisessä perhekerhossa. On mukava huomata miten paljon pieni töhöttäjämme iloitsee muiden lasten seurasta. Hän todella alkaa kaivata leikkikavereita päiviinsä ja hiljalleen ne yhteiset leikitkin alkavat sujumaan. Perhekerho on siis myös ollut todella kiva juttu meidän viikkoihin ja hienoa näin äidinkin näkökulmasta, miten paljon siellä käy porukkaa.
Näiden säännöllisten juttujen lisäksi puuhaillaan tyhjinä päivinä mitä milloinkin keksitään, sillä L tekee pitkää päivää opintojen parissa.
..Kuitenkin täytyy tästä kaikesta antaa myös rehelliset pisteet miehelleni, ei sitä voi olla tässä mitenkään sivuttamatta, niin ison panostuksen hänkin on omalta osaltaan tehnyt ja on suurena vaikuttajana arkemme taustalla. Olen huokaillut pitkin syksyä kiitollisena siitä, miten ihana mies ja kuinka oikea ihminen minulla on tässä puolisona vierelläni. Arvostan häntä aina vain enemmän. Hänen kanssaan olen saanut jo seitsemän vuotta tallustaa samaa matkaa ja taaskin yhteinen matka on kulkenut sellaisen pyörityksen läpi että huhheijaa, mutta miten hän on kantanut oman kortensa kekoon, en voi kuin kiitollisena ihmetellä. Arjen sankari, uhrautuvainen, altis. Kertakaikkiaan.
Kyllä tämä pikkulapsiarki on haastanut ja haastaa oikein olantakaa. Ja tiedän että parisuhteenkin puolesta olisi niin helppo ajautua henkihieveriin tässä pyörityksessä, koska välillä sitä on suorastaan ikävä toista, vaikka saman katon alla asutaankin. Niin vähälle, tai pikemminkin olemattomiin jää hetkellisesti se yhteinen aika näin alkuunsa varsinkin. Mutta kaikesta huolimatta tästä huushollista löytyy äidin ja isän lisäksi toisiaan rakastavat mies ja vaimo. Wuhuu! Pidän sitä voittona!
Toki en minkään itsestäänselvyyden puolesta hihku. Tottakai meilläkin on ne hetkemme ja yhteiselle matkalle mahtunut monenmoista siinämäärin että kyllä molempien panostusta kaiken tämän eteen on vaadittu ja ilman sitä tässä ei oltaisi mitenkään päin. Mutta hihkun kuitenkin siitä, että me teimme sen, selvisimme taas yhdestä ylämäestä! Näköjään on mahdollista siis sekin, että kaikkein tiukimmilla hetkillä löytyykin se syvempi yhteys kun sinnikkäästi näkee vaivaa ja puhaltaa yhteen hiileen.
Kiitollisena siis siitä.
Meillä on hyvä tiimi!
Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän nämä päällimmäiset fiilikset!
Tuntuu että ollaan taas suunnilleen elävienkirjoissa!
Aikamoisessa huurussa todellakin menivät nämä ensimmäiset kuukaudet, mutta vihdoin oma jaksaminen on balanssissa arjen haastavuuden kanssa. Näin on hyvä. Ja vilpittömästi voin sanoa että nautin juuri tästä hetkestä todella paljon, kesän pahimmat väsymykset on karistettu harteilta ja nyt painetaan ihan uudella taajuudella. Päällimäisinä ajatuksina kertakaikkinen ilo olla äiti näillä kahdelle rakkaalle pojalle ja mikä kiitollisuus että saan elää juuri nyt omaa unelmaani todeksi omasta perheestä. Ihanaa kun jaksan taas nauttia täysin siemauksin tästä elämänvaiheesta. Iisak on mitä hellyyttävin pikkuveikka kaikessa tyytyväisyydessään ja aurinkoisuudessaan. Eevert puolestaan on todella mainiossa iässä kaikesta räiskähtelevästä uhmasta huolimatta. Hän oppii niin paljon jatkuvasti uusia asioita, hauskuuttaa jutuillaan niin että se huikea persoona pääsee kokoajan enemmän esille. Olemme niin paljon lähiaikoina fiilistelleet ihan sitä, että kuinka maukas tyyppi tuo meidän pikku E onkaan! Kertakaikkiaan mikä persoonallisuus kaikessa tomerassa temperamentissaan, vauhdissaan ja iloisessa kujeilevassa elämänmaussaan. Ja vaikka niitä uhmatilanteita tulee niin, että päivistä löytyy kyllä 'ne hetkensä', niin kaikesta huolimatta itsellä on kuitenkin se tunne että homma on ihan mukavasti hanskassa, jotenkin ne tilanteet menevät nyt paremmin tässä kaiken sivussa. Kesällä kun oli vähän oman jaksamisen takia hienoista hakemista miten päin tässä parivuotiaan pikkupomon kanssa kuuluukaan olla. Mutta nyt, nautin ja iloitsen meidän päivistä. Meillä on ollut viimeaikoina niin hyvä buuki ja kivaa yhdessä. Kertakaikkiaan tuosta pikku miehenalustakin alkaa olla jo äidille seuraa. Hetkeksi väsymyksen alle hieman tukahtunut kotiäitiyden ilokin on palannut moninkertaisena takaisin ja voin vain huokaista kiitollisena, että me selvisimme pahimmasta ja kaikki hyvin ja aina vaan helpottamaan päin kun lapset kasvavat eikä meiltä vanhemmilta vaadita ihan niin paljoa. Enää ei toivottavasti tarvitse tiristää omista voimista ihan viimestä pisaraa myöten. Ehkä sitä on itse myös vähän kasvanut tähän kahden lapsen vanhemmuuteen ja ihan kuin se uhmakin olisi vähän helpottanut, tai sitten tähän on vähintään tottunut. Iisak kokoajan kasvaa myös ja sillätavallakin helpottaa hiljalleen. Tässähän tämä menee. Elämämme on härdelliä, mutta meillä on hyvä olla tässä härdellimme keskellä.
Näin syksyn tulon myötä on tuntunut että itselläni on virtaa ja inspiraatiota vaikka ja mihin. Olen tässä muutaman viikon puhkunut intoa ja ollaan puuhailtu päivisin monenmoista. Ja kun ollaan päästy tähän päivisin puuhailemisen makuun, niin on löytynyt uutta tarmoa puistoretkille, kerhoille ja kyläilyille. Ollaan varmaan tehty nyt kaikenlaista koko huuruisen kesän edestä, kovin montaa rehellistä kotipäivää ei näihin viikkoihin ole nimittäin mahtunut ja koen että on ollut helpompaa olla paljon menossa. Viikko hujahtaa siten paljon nopeampaa ja jotenkin kivuttomammin.
Kerran viikossa käydään lasten kanssa muskarissa. Aluksi olin kiikunkaakun että pidetäänkö muskaripaikkaa, koska hieman puskista tuli mukana kulkevan vauvan osallistumismaksu. Olin ihan äimäntyneenä siitä että miten kolmikuiselta vauvalta voi velottaa osallistumisesta täyden hinnan, mutta olen kuitenkin tyytyväinen että jatkettiin siitä huolimatta, sillä kummatkin pojat nauttivat muskariaamusta ihan hirveästi. Eevert on mitä innokkain muskarilainen ja tämä harrastus oli kyllä ihan nappijuttu hänelle. Myös Iisak osaa näköjään ymmärtää tämän kivan päälle ja hihkuu innosta musiikin mukana omaa marakassia helistellen.
Eevert myös aloitti omassa kerhossa syksyn alussa. Koitin hetken mielijohteesta onneani ja hain hetken mielijohteesta hänelle loppukesästä kerhopaikkaa ja yllättäen sainkin puhelun eräänä päivänä, että juuri olisi tyhjä paikka seuraavana aamuna alkavassa kerhoryhmässä ja niin veimme pienen kerhopojan seuraavana aamuna läheiselle päiväkodille. Vaikka emme olleet ehtineet valmistella häntä uuteen asiaan, jäi hän oikein iloisesti muiden lasten kanssa ulos leikkimään. Kerho on ollutkin oikein hitti juttu, jonne Eevert mielellään lähtee leikkimään ja puuhastelemaan muiden ikäistensä lasten kanssa. Itselleni tämä tuo myös kaivattuakin helpotusta kerran viikossa yhteen aamupäivään, jolloin saan vähän omaa aikaa vauvan kanssa.
Käymme myös viikoittain läheisessä perhekerhossa. On mukava huomata miten paljon pieni töhöttäjämme iloitsee muiden lasten seurasta. Hän todella alkaa kaivata leikkikavereita päiviinsä ja hiljalleen ne yhteiset leikitkin alkavat sujumaan. Perhekerho on siis myös ollut todella kiva juttu meidän viikkoihin ja hienoa näin äidinkin näkökulmasta, miten paljon siellä käy porukkaa.
Näiden säännöllisten juttujen lisäksi puuhaillaan tyhjinä päivinä mitä milloinkin keksitään, sillä L tekee pitkää päivää opintojen parissa.
..Kuitenkin täytyy tästä kaikesta antaa myös rehelliset pisteet miehelleni, ei sitä voi olla tässä mitenkään sivuttamatta, niin ison panostuksen hänkin on omalta osaltaan tehnyt ja on suurena vaikuttajana arkemme taustalla. Olen huokaillut pitkin syksyä kiitollisena siitä, miten ihana mies ja kuinka oikea ihminen minulla on tässä puolisona vierelläni. Arvostan häntä aina vain enemmän. Hänen kanssaan olen saanut jo seitsemän vuotta tallustaa samaa matkaa ja taaskin yhteinen matka on kulkenut sellaisen pyörityksen läpi että huhheijaa, mutta miten hän on kantanut oman kortensa kekoon, en voi kuin kiitollisena ihmetellä. Arjen sankari, uhrautuvainen, altis. Kertakaikkiaan.
Kyllä tämä pikkulapsiarki on haastanut ja haastaa oikein olantakaa. Ja tiedän että parisuhteenkin puolesta olisi niin helppo ajautua henkihieveriin tässä pyörityksessä, koska välillä sitä on suorastaan ikävä toista, vaikka saman katon alla asutaankin. Niin vähälle, tai pikemminkin olemattomiin jää hetkellisesti se yhteinen aika näin alkuunsa varsinkin. Mutta kaikesta huolimatta tästä huushollista löytyy äidin ja isän lisäksi toisiaan rakastavat mies ja vaimo. Wuhuu! Pidän sitä voittona!
Toki en minkään itsestäänselvyyden puolesta hihku. Tottakai meilläkin on ne hetkemme ja yhteiselle matkalle mahtunut monenmoista siinämäärin että kyllä molempien panostusta kaiken tämän eteen on vaadittu ja ilman sitä tässä ei oltaisi mitenkään päin. Mutta hihkun kuitenkin siitä, että me teimme sen, selvisimme taas yhdestä ylämäestä! Näköjään on mahdollista siis sekin, että kaikkein tiukimmilla hetkillä löytyykin se syvempi yhteys kun sinnikkäästi näkee vaivaa ja puhaltaa yhteen hiileen.
Kiitollisena siis siitä.
Meillä on hyvä tiimi!
Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän nämä päällimmäiset fiilikset!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti